|
Hoitojen ja
tuotteiden hyödy!
Me kaikki pidämme kaunista ulkomuotoa erittäin
tärkeänä. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että 25. ikävuodesta
alkaen on aloitettava hoitaa ihoa, jotta se säilyttäisi
nuorekkuutensa.
Puhdistamme aamuisin kasvot puhdistusmaidolla
tai –geelillä, sitten raikastamme raikkaalla kasvovedellä ja
levitämme kasvoille päivävoiteen. Kaikki sitä varten, että
ihomme olisi hyvin suojattu.
Sen jälkeen voimme aloittaa päivittäisen
meikkauksen.
Joka ilta puhdistamme kasvot meikinpoistajalla
ja levitämme kasvoille yövoiteen. Yövoiteen, joka ruokkii ihoa,
kun itse olemme jo unten mailla. Kasvojen puhdistus vedellä ja
saippualla antaa varman takuun ihon nopeasta vanhentumisesta.
Mutta sitä emme missään tapauksessa halua!
Kerran viikossa on kasvojen ihoa myös
kuorittava, poistaen vanhat ihosolut ja levittäen kasvoille
virkistävän naamion.
Ja sitten silmiä ympäröivä herkkä iho,
siristämme silmiä ja siitä syntyy ryppyjä. Mikä neuvoksi. Apua
saa silmänympärysvoiteesta, se pitää ihon joustavana.
Tässä oli neuvoja ja hyvää tarkoittavia
suosituksia meidän kosmetologeilta.
Toimimme Academien tuotteilla ja olemme
tuloksiin erittäin tyytyväisiä. Osaamme suositella teille juuri
sellaisia tuotteita, joita teidän ihonne kaipaa. Luottakaa
asiantuntemukseemme. Kerran kuukaudessa olemme valmiit
tarjoamaan teille salonkihoitoa.
Academie on lanseerannut tänä keväänä uuden
tuotteen – aurinkopuuterin. Rohkenemme suositella sitä. Tällä
puuterilla voidaan puuteroida kasvoja, kaula-aukkoa, olkapäitä,
pakkaukseen on lisätty puuterihuisku.
Kasvojen hoitotuotteiden lisäksi myymme
asiakkaillemme myös meikkaustarvikkeita.
Myös kätemme tarvitsevat hoitoa. Ovathan kädet
niitä, jotka saattavat ilmoittaa oikean ikäämme. Huolehtikaamme
myös niistä.
Tarjoamme meidän salonkissa erilaisia
hoitomenetelmiä. Niihin voitte tutustua meidän kotisivuilla.
Myymme asiakkaille mukaan laadukkaita ja miellyttävästi
tuoksuvia Camillen ja Heromen tuotteita.
Meidän jalkamme – ne palvelevat meitä
uskollisesti koko elämämme ajan. Niitäkin pitäisi kai helliä.
Aivan varmasti. Meidän salonki tarjoaa kolmea eri vaihtoehtoa:
tavanomainen hoito jalkojen liotus, puhdistus paksuntuneista
kohdista, varpaankynsien hoito, hieronta, SPA-hoito, liotus,
kuorinta, puhdistus paksuntuneista kohdista, varpaankynsien
hoito, parafiininaamio, virkistävä geeli, hieronta, mutanaamio,
joka on tarkoitettu todella väsyneille jaloille, joihin tulee
lihasjännitystä ja joiden verenkierto on hidastunut.
Myymme asiakkaille mukaan Camillen ja Heromen
tuotteita.
Hiustenhoitoa tarjoamme koko perheelle:
lapsille, äideille, isille, isoäideille ja isoisille. Kampaajat
ovat alansa huippuja. Käytämme työssämme Schwarzkopfin ja
L’Oréalin tuotteita, joita myymme myös mukaan.
On aivan luonnollista, että kaikki tarjoamamme
palvelut ovat moneen kertaan edullisempia, mutta se ei tarkoita,
että työn ja tuotteiden laatu kärsisi.
Jos tilaatte meiltä hieronnan, tunnette olevanne
seitsemännessä taivaassa. Meillä toimivat todella hyvät
hierojat, jotka tarjoavat monenlaisia
rentoutumismahdollisuuksia. Meiltä löytyy myös poreallas, jossa
voidaan unohtaa arkihuolet ja keskittyä vain nauttimiseen…
Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi
meidän salonkiin ja toivomme teidän suovan meille ilon palvella
teitä.
Jäämme odottamaan teitä ja kaikkea hyvää
toivottaen teidän Aili Saar Siren. |